virtuaalihevonen Chaostar Meow x


Chaostar Meow x VH-61042, kutsutaan nimellä Chaos
Angl. täysverinen (50%), km, 175 cm
* 06.10.2008 (3v. 02.02.2009), ikä nyt 4v, ikääntyy satunn.
estepainotus (re 140 cm, ko Vaativa B)

kasvattaja audrey, Melba
omistaja Johanna M. (70%) & Linnea (30%)

yhteensä 22 ERJ sijoitusta (+ 7 KRJ sijoitusta)

Chaos ilmoitettu huhtikuun ERJ laatuarvosteluun!

kuvan © Emilia Fager, älä kopioi!

luonnekuvaus


Chaostar Meow on hevonen, jolta löytyy paljon luonnetta, mutta ripaus myös miellyttämisen- ja oppimisenhalua. Sitkeällä harjoittelulla ja yhteisymmärryksellä ori on taitava hyppääjä sekä loistava kilpakumppani suurempiin luokkiin, niin esteille kuin kouluunkin.
Hieman tuttavallisemmin kutsuttu Chaos, omaa melkein joka asiaan vahvan, usein muista eriävän mielipiteen. Pitkäjänteisyys on tämän kohdalla melkein nolla, joten Chaos unohtaa helposti mielipiteensä ja taipuu jumalaisen ihmisen tahtoon. Välillä ori luulee olevansa kokonaan täysiverinen, sillä joskus Chaosin käytös alkaa olla todella ärsyttävää, kun se steppailee ympäriinsä kuin mikäkin täysiverinen. No, ehkä tämä johtuu siitä, että suvusta yli puolet on täysiverisiä.

Ratsastaessa Chaos on herkkä ja reipas. Se ei kuitenkaan pistä aina itseään likoon täysin sataprosenttisesti, joten ratsastajan täytyy joskus myös hieman vaatia orilta jotakin. Kunhan heti alkutunnista asennoituu "jee, nyt harjoitellaan oikein kunnolla!" -fiilikseen, alkaa sama työn riemu tarttua oriinkin ja ratsastus sujuu kuin vettä vain.

Esteillä Chaos on myös erittäin kiva ratsastaa, se hyppää mielellään eikä pelkää kummallisimpiakaan esteitä. Chaos ei tiputa puomeja juuri koskaan, mutta aikaratsastus on sen heikko kohta - nopeat käännökset ja muutenkin ketteryyttä vaativat tiukat uusintaradat eivät oikein tahdo onnistua niin hyvin kuin niiden toivoisi onnistuvan. Silti kovan työn tuloksena ori taipuu mitä kummallisiin käännöksiin ja monesti radan katsojat ovat haukkoneet henkeään.
Maastossa Chaos on tapansa mukaan mukava, se ei pelkää juuri mitään ja hyppää ihan mielellään maastoesteidenkin yli. Chaos tykkää erityisesti laukkaamisesta, jolloin se kovasti haluaisi mennä niin nopeasti kuin vain pääsee. Ja miksikäs orin ei antaisi vähän päästellä höyryjä kun se niin kovin laukkaamisesta pitää?
Ratsastaessa orin hyvät puolet tuuppaantuvat myös esiin: laadukkaat liikkeet, hyvä hyppytekniikka sekä sopiva herkkyys avuille.

Kisapaikalla ori käyttäytyy niin kuin tallissakin - on rauhallinen ja hermostuu tuskin koskaan. Kun muut hevoset uteliaasti vilkuilevat ympärilleen ja pyrkivät tutkimaan kaikkea mikä näyttää hassulta tai hyppelevät jännittyneinä ympäriinsä, seisoo Chaos vain tyynen rauhallisesti siinä mihin se on jätetty ei voisi vähempää kiinnostaa -asenteella. Asenne tosin vaihtuu hyvin nopeasti kun Chaosta aletaan verrytellä kisasuoritusta varten, sillä kisapaikalla Chaoskin tajuaa tosipaikan olevan kyseessä ja keskittyvän työhönsä täysillä. Näin ollen ori on erittäin hyvä kilparatsu, joka varmasti pääsee vielä todella pitkälle.

sukutaulu & selvitys



i. Nameless One x
x, 25%, km, VH-45343
ii. Black Dawn xx iii. Ramesses xx
iie. Znowhite xx
ie. Nocturnus x iei. Ballistic ox
iee. Red Wine xx
e. Lollipop Lust Kill x
x, 75%, km, VH-45336
ei. Shadowseeds ox eii. Memento Mori ox
eie. Carnivora ox
ee. Nevermore x eei. Neuromore ox
eee. Soundgarden xx

i. Nameless One x on kaunis kimo ori Harbowtonista. Ori, jota kutsutaan lyhyemmin Nessuksi, on kilpaillut hyvin esteradoilla, sijoittuen ERJ:n alaisissa kilpailuissa jopa 19 kertaa. Nessun on kasvattanut Bane Warmbloods, Australia ja orilla ei ole Chaosterin lisäksi yhtään jälkeläistä.

ii. Black Dawn xx on hieno englantilainen täysveriori, estepainoitteinen mutta kilpaillut myös laukoissa. Orilla ei ole Nessun lisäksi yhtään varsaa. iii. Ramesses xx on myös englantilainen täysveriori, joka on täysin laukkapainoitteinen ja tuonut omistajalleen neljäsosamiljoonan, sijoittuen todella hyvin! iie. Znowhite xx on estepainoitteinen kaunis tummanruunikko tamma, joka on sijoittunut esteillä reilut 25 kertaa.
ie. Nocturnus x on kaunis angotäysverinen tamma, jolta löytyy sijoituksia niin este- kuin kouluratsastuksestakin. Tammalla ei ole Nessun lisäksi muita jälkeläisiä, mutta se tulee tulevaisuudessa toimimaan jalostuksessa enemmänkin. iei. Ballistic ox on kuvankaunis kimo arabiori. Oria on käytetty pelkästään jalostuksessa, ja se on kantakirjattu. iee. Red Whine xx on nätti täysveritamma, joka toimii tällähetkellä ainoastaan laukkaratsuna, kilpaillen lähinnä Englannissa. Tamma on tuonut omistajalleen aimo summan rahaa.

e. Lollipop Lust Kill x on myöskin kimo, mutta tamma, joka asuu omistajansa Tessan kanssa. Tamma on sijoittunut ERJ:n alaisissa kilpailuissa yhteensä 20 kertaa, eli on siis varsin kelpo kilpailukaveri. Chaosterin lisäksi tammalla on toinen orivarsa, Diecast Meow x.
Muista emän sukulaisista ei löytynyt sukuselvityksiä

jälkeläiset


Chaostar Meow x on tarjolla jalostukseen yksipolvisille tammoille. Mailaa, jos olet kiinnostunut!

01. x-o. Chaque x (* 03.01.2009, e. Queen Innuendo AY x)
02. wpb-t. Chantilda (* 13.04.2009, e. Nevetilda)
03. fwb-t. Rouge's Africa (* 18.04.2009, e. Levanda NON)
04. wpb-t/o. nimi? (* 00.00.2009, e. Juniper Blood)

kilpailukalenteri

Ainoastaan sijoitukset/voitot

ERJ 05.05.2009 Barrier Stall, 140 cm - 4/35
ERJ 01.05.2009 Stud Monument, 120 cm - 2/100
ERJ 27.04.2009 Torstai, 130 cm - 2/19
ERJ 27.04.2009 Torstai, 140 cm - 5/27
ERJ 24.01.2009 DOH, 130 cm - 1/7
ERJ 24.01.2009 DOH, 120 cm - 3/11
ERJ 23.01.2009 DOH, 130 cm - 1/7
ERJ 23.01.2009 DOH, 120 cm - 1/11
ERJ 21.01.2009 DOH, 120 cm - 2/11
ERJ 16.01.2009 Helimäki, 120-130 cm - 3/13
ERJ 16.01.2009 Helimäki, 110-120 cm - 1/17
ERJ 10.01.2009 Fanatas, 130 cm - 2/16
ERJ 04.01.2009 Suave, 120-130 - 2/23
ERJ 02.01.2009 Lähteen, 110 cm - 4/22
ERJ 02.01.2009 Suave, 130-140 cm - 3/11
ERJ 02.01.2009 Suave, 120-130 cm - 1/18
ERJ 18.12.2008 Prelude, 120-130 cm - 3/10
ERJ 14.12.2008 Prelude, 100-110 cm - 4/25
ERJ 08.12.2008 Grenada Stable, 130 cm - 1/10
ERJ 08.12.2008 Grenada Stable, 120 cm - 3/8
ERJ 03.12.2008 Hingsteen, 100-110 cm - 1/10
ERJ 20.11.2008 Creblét, 100-110 cm - 2/17
ERJ 20.11.2008 Creblét, 120 cm - 1/15

Muiden lajien sijoitukset

05.05.2009 Vihkala, Vaativa A - 5/35 (KRJ)
23.04.2009 Headway, Helppo B - 6/50 (KRJ)
22.04.2009 Headway, Vaativa B - 3/43 (KRJ)
21.04.2009 Headway, Vaativa B - 1/43 (KRJ)
21.02.2009 Prize Team, Helppo B - 2/45 (KRJ)
20.02.2009 Prize Team, Helppo B - 2/45 (KRJ)
10.12.2008 Zarda, Helppo B - 6/65 (KRJ)

Tuloksettomat kutsut

ERJ 14.05.2009 Hopeaharja, 110-120 cm - 00/00
ERJ 14.05.2009 Hopeaharja, 130-140 cm - 00/00
ERJ 26.04.2009 Skovsrod, 130 cm - 00/00

16.05.2009 Hopeaharja, Helppo A - 00/00 (KRJ)
16.05.2009 Hopeaharja, Vaativa B - 00/00 (KRJ)

valmennukset


26.04.2009 estevalmennus, valmentaja Harri
Ori oli hyvin energinen jo alkutunnista ja toimi verryttelyssä oikein kivasti. Ori oli herkkä ja kuunteli tosi kivasti, välillä käytit vähän turhan kovia apuja jotka säikäyttivät oriin. Oriilla oli hyvät liikkeet ja se hyppäsi oikein kivasti ja näytti olevan hyvin varovainen jaloistaan. Ensimmäinen esterata sujui hyvin ja ori säilytti hyvän tahdin, muista itse ratsastaa koko ajan, mutta älä ennen estettä jää turhaa säätelemään vaan anna mennä rohkeasti kun olet löytänyt askeleen. Uusintaradalla ori sitten kuumenikin jo enemmän, pyri ratsastamaan uusinnassa sujuvaa laukkaa, älä kaahaile. Tiukoissa käännöksissä käännä pohkeella, ohja on sitten se kakkosapu käännöksissä. Toisella radalla oli ori jo selkeästikin kuumentunut, mutta kun ori ei lähde ryöstämään voit antaa sen jatkaa rentoa laukkaa pitkillä väleillä ja ottaa ennen estettä rauhassa kiinni.

22.04.2009 estevalmennus, valmentaja Jorma
Chaos oli hieman kömpelö alkuverryttelyssä. Pomppusarjalla se kuitenkin heräili pikkuhiljaa ja alkoi saada notkeutta hyppyyn. Taivuttelut odotellessa olisivat auttaneet vielä hieman enemmän asiaa, mutta vahinkoa ei tapahtunut! 100-120cm radalla okserit tosiaan kolahtelivat johtuen vauhdista ja Chaos näytti herpaantuvan hieman ennen okseria. Reipas myötäys ennen okseria ilman turhempia pidättelyitä olisi auttanut hypyssä. Työstimme myös erikoisesteiden lomassa teitä jotka olivatkin hieman rempallaan. Korjasit kuitenkin tiet hyvin lyhentämällä ja pidentämällä tarvittaessa askelia. Olisit voinut kuitenkin johtaa hevosta vielä enemmän eteenpäin kohti esteen keskustaa.

140cm sujui vaivatta kun erikoisesteillä ongelmia oli korjailtu, hevonen hyppäsi komeasti ja varmasti suuremmat esteet ja kuumuikin sopivasti. Chaoksella näyttää olevan lahjoja estepuolelle runsaamminkin, suosittelen kuitenkin vielä teiden työstämistä.

17.04.2009 estevalmennus, valmentaja Linnea
Chaos oli tänään todella pirteä ja sen kanssa oli ilo tehdä töitä. Ajattelin, että tänään työskenteltäisiin kentällä, mutta ikävän sadekuuron takia siirryimme maneesiin. Chaos oli aluksi hyvinkin kummissaan, kun puiden oksat ja sade hakkasivat maneesin kattoa, mutta pienen kävelyn ja parin pyrähdyksen jälkeen se alkoi huomattavasti rentoutua.
Alkuverryttelyn jälkeen kasasin toiselle pitkälle sivulle n. 80 cm korkean pystyesteen, jota olisi tarkoitus tulla vasemmassa kierroksessa. Ensin pieni voltti keskelle lyhyttä sivua, jonka jälkeen pitkällä sivulla olevalle pystylle tultaisiin oikeassa laukassa, jonka jälkeen laukanvaihto sekä pitkällä sivulla suunnanvaihto, jonka jälkeen pysty tultaisiin uudestaan, mutta oikeassa kierroksessa.
Nostin pikkuhiljaa esteen korkeutta ja muutin tehtävää aina hieman, ja Chaos oli hyvin innoissaan, mutta Johanna sai orin hyvin pysymään kunnon muodossa ja asetuksen kohdallaan. Orin laukka alkoi pikkuhiljaa kiihtymään, joten päätin, että ravityöskentely saisi sen varmasti keskittymään kunnolla, jotta orin häsellys loppuisi. Lyhyen tauon jälkeen olin kasannut maneesiin pienen radan, jonka korkeus oli 100-120 cm.
Rata alkoi pystyllä, jonka jälkeen tuli 100 cm korkea okseri ja toinen pystyeste, jonka korkeus oli 110 cm. Rata loppui pienempään ristikkoon.
Valmennus meni tälläkertaa todella hienosti, ja kotona voisi miettiä hieman orin keskittymistä, sitä pitää parantaa huomattavasti! Ratsastajan istunta huippuhyvä, siinä ei korjattavaa.

© Johanna M. 2009